Ajankohtaista

 

Ympäristöministeriö rahoittaa valtakunnallista hanketta, jossa kerätään tietoja 1990-luvulla inventoitujen perinnemaisemien nykytilasta, ja samalla inventoidaan myös uusia kohteita. vuonna 1995 tehdyssä invemtoinnissa maakunnasta löytyi lähes 200 arvokastaperinnemaisemaa.Perinnamaisemat eivät säily ilman jatkuvaa hoitoa. Umpeenkasvaneita kohteita...

Sivakalle on painettu uusi esite. Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto ottaa kaavoituksen seuraavassa vaiheessa käsittelyyn arvokkaat maisema-alueet ja rakennetun kulttuuriympäristön. Sivakasta näitä molempia löytyy useista eri paikoista. Maakuntakaavaan eivät nämä ole vielä päässeet. Sivakka-flyer markkinoi kylämme kohteita mm. maakuntakaavaan. Esite...

Kesäyössä

09.08.2019

Vuosi sitten sattui olemaan täysikuu ja aamurusko kajasti koillisen puolelta. Kaunista! Toivottavasti avarat maalaismaisemat säilyvät kylällä tulevaisuudessakin ja kylällä maata omistavat malttaisivat avartaa tienvarsinäkymiä, jotka on nyt suurimmaksi osaksi metsitetty.

Tänään pidetyssä Peri-Sivakan yksityistietä koskevassa kokouksessa päätettiin seuraavaa: kylätie pidetään jatkossakin ympäriaurattuna. Tienauraajan olisi ajettava edestakaisin aukaistessaan koulunkylälle ja Peri-Sivakalle. Yksinkertaisempi ja samanhintainen on aurata kylätie läpeensä auki. Samalla liikenne sujuvoituu kun pystyy ajamaan kylän läpi....

Valtimon ev.lut. seurakunta jalkautuu kylille. Kansanlaulukirkot ovat hyvin suosittuja tilaisuuksia. Viime sunnuntaina Sivakassa pidettyyn Suvilinnun Laulukirkkoon osallistui lähes 60 henkeä. Paikallislehti raportoi tapahtumasta. Seuraavassa videossa pätkä tästä tilaisuudesta.

Suvilinnun laulukirkko sunnuntaina 28.7.2019 klo 13.00 Yläpihan pirtissä (Hannes Häkkisen sukutila) Peri-Sivakantie 250. Palveluksen alussa kahvitarjoilu. Järjestäjä: Valvimon ev.lut. seurakunta. Lämpimästi tervetuloa!

Sivakasta ollaan kokoamassa omaa kyläkirjaa. Tarkoituksena ei ole kirjoittaa paperinkuivaa, vuosilukuja vilisevää tiiliskiveä, vaan raikkaalla otteella tehty, naurunpyrskähdyksiä ja joissain kohdissa kyyneleitäkin tirauttava elämänmakuinen teos. Kaikki pienimmätkin muistelut sivakkalaisten arkielämästä ovat enemmän kuin tervetulleita. Valokuvia,...

Toivotamme kaikille Sivakan kyläsivujen seuraajille hyvää ja rauhallista juhannusta!

Video

14.06.2019

Lämmin kevät on houkutellut kevätkukat loistoonsa. Tämä video on kuvattu sivakkalaisessa puutarhassa

Sivakka kuuluu www.kylaan.fi -matkailuverkostoon. Häkkilän Yläpihasta ollaan osallistuttu Ylä-Karjalan Matkailukylät -hankkeeseen. Koulutuksen aikana on kehitelty Pihan Pyrähys -opastettu tilakierros. Tunnin mittaisella kierroksella tutustutaan vanhan sivakkalaisen sukutilan historiaan ja sen rakennuksiin. Kierroksen lopussa on kahvitus...

Luo kotisivut ilmaiseksi!