Ajankohtaista

 

Odotettu tieremontti on alkanut Sivakantiellä (Via Karelia tie 5284). Tien huonosta kunnosta on tehty valituksia. Maantiellä on runsaasti liikennettä johtuen maakuntarajan takana olevasta kaivostoiminnasta. Muutakin raskasta liikennettä, mm. puutavaran kuljetuksia kulkee tiellä paljon, sekä turisteja ja marjastajia kesäaikana.

Hannes Häkkisen sukutilalla Yläpihassa Peri-Sivakantie 250 avautuu tänä viikonloppuna vanhojen valokuvien näyttely. Vapaaehtoinen kannatusmaksu on 2 euroa. Tuotto käytetään näyttelyn järjestämiskuluihin sekä Sivakan kykirjahankkeen. Näyttely on avoinna ke-su klo 12.00-17.00 elokuun loppuun asti. Lisää vanhoja Sivakka-aiheisia valokuvia otetaan...

1990-luvulla suoritettu perinnebiotooppien kartoitusta päivitetään. Tuolloin biologit eivät vierailleet kylällämme. ELY-keskukselta tuli tieto, että elokuussa tullaan kartoittamaan näiden seutujen biotoopit. Koulunkylällä on laaja, useita hehtaareja käsittävä perinnebiotooppi. Peri-Sivakassa perinnemaisemat istutettiin pääosin kuuselle kymmenisen...

Viikkojen kuivan kauden jälkeen Sivakkaan saatiin jälleen hieman sadetta. Ukkonenkin jyrähteli. Valtimon eteläosassa ukkosmyrsky teki pahaa tuhoa kaataen metsiä.

Taannoinen Avoimet kylät -verkkotapahtuma viime lauantaina innoitti yleisöä klikkaamaan kotisivuillemme. Vierailijoita oli tuolloin peräti 224 henkeä. Tavallisesti päivittäinen kävijämäärä liikkuu sadan vierailijan molemmin puolin. Hyvää juhannusta toivottaa Sivakan kyläsivun toimitus!

SIVAKAN HISTORIAA


Nimi Sivakka tulee sanasta suksi. Sivakan kylässä on perimätiedon mukaan käynyt Simon Affleckin (verovouti) renki, joka suksella talvella Myllypuron rinteessä oli kaatunut ja katkaissut suksensa. Tästä syystä hän joutui tekemään matkaa yhdellä suksella ja kirosi kylän Sivakaksi.
Toisen tarinan mukaan nimi Sivakka tulee, kun Hilippa...

Video

13.06.2020

Kylämme esittäytyminen Avoimet kylät -verkkotapahtumassa huipentuu tähän diakuvaesitykseen. Kiitos seurastanne! #avoimetkylat #Sivakka #maaseutu #kylä #kylätapahtuma #pohjoiskarjala #maalaismaisema

Yläpihan kesäkahvila aukeaa sunnuntaina klo 12.00. Kesäavajaisten kunniaksi on tarjolla täytekakkua, pullaa ja karjalanpiirakoita. Kahvio, kirpputori, kotimuseo ja aittagalleria ovat avoinna ke-su klo 12.00-17.00 elokuun loppuun asti. Kahville pääset ajamalla osoitteeseen Peri-Sivakantie 250. P.S. Seuraathan kotisivuamme ensi lauantaina? Silloin on...

Luo kotisivut ilmaiseksi!