Ympäristötekoja kylillä

19.01.2024

Sivakan viestintävastaavalle tuli kyläkehittäjä Reeta Rönköltä seuraava viesti. Tätä jaetaan mahdollisimman monessa kanavassa että tieto hankkeesta leviäisi ja joku voisi vaikkapa kiinnostua tekemään jotain ihan oikeasti. Esimerkiksi koulunkylällä on tarvetta raivauksille. Kylätietä reunustava pusikko voitaisiin harventaa jolloin syntyisi kaunis koivukuja tien varteen. Metsästysseura talkoisiin?


Reeta Rönkön tervehdys:

Tervehdys Vaara-Karjalan kylille!

Kaipaako kylämaisema raivausta? Valtaavatko vieraslajit alaa? Onko kylätalo energiaremontin tarpeessa? Kiinnostaako kylän yhteinen kasvimaa, ympäristötapahtuma tai vaikka ympäristötaideteos? Lähde mukaan niin suunnitellaan ja toteutetaan ympäristötekoja yhdessä!

Kestävät kylät -hanke hakee Ilomantsista, Juuasta, Lieksasta ja Nurmeksesta kiinnostuneita kyliä mukaan toteuttamaan konkreettisia ympäristötekoja. Mukaan lähtevien kylien kanssa toteutetaan yhteinen ideointi- ja suunnitteluprosessi. Prosessin aikana järjestetään kyläläisille yhteisiä tapaamisia, joissa kartoitetaan oman kyläympäristön nykytilaa ja kehittämistarpeita sekä suunnitellaan ja toteutetaan vähintään yksi konkreettinen ympäristöteko oman asuinympäristön kohentamiseksi.

Mukaan lähtevät kylät saavat käyttöönsä hankkeen tarjoaman asiantuntijuuden ympäristötekojen suunnittelussa sekä toteuttamisessa.

Tekojen toteuttamiseen on myös varattu jonkin verran resursseja mm. materiaalihankintoihin. Jos kylän valitseman ympäristöteon toteuttaminen vaatii suurempia resursseja, hanke auttaa teon suunnittelussa ja rahoituksen hakemisessa. Mukaan lähteviltä kyliltä edellytetään aitoa innostusta oman kylän ympäristöasioiden kehittämiseen sekä talkootyötä konkreettisten ympäristötekojen toteuttamisessa.

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Yhteystiedot: Reeta Rönkkö, kyläkehittäjä, reeta.ronkko@msl.fi tai puh. 050 326 7889

Tai ilmoita oma kyläsi mukaan suoraan tällä lomakkeella: https://forms.office.com/e/TCBJDqy8mA

Kestävät kylät -hankkeen toteutuksesta vastaa Maaseudun Sivistysliitto ja hanketta rahoittaa Vaara-Karjalan Leader ry. Hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä UNESCOn Pohjois-Karjalan biosfäärialueen kanssa, joten myös biosfäärialueen tarjoamat mahdollisuudet ovat mukaan lähtevien kylien käytössä. Hankkeen toimenpiteet ovat osa biosfäärialuetoimintaa. Hanke toimii vuosina 2024 - 2025, joten toimintaan ehtii mukaan myös ensi vuonna.

Lopuksi vielä vinkkejä ja ideoita muilla kylillä toteutetuista ympäristöteoista. Olisiko näissä teidän kylälle sopivia toimia?

-maisemien raivaus ja biohiilen valmistus raivaustähteestä

-pölyttäjien hoitoalueet, kukkaniityt ja koristepellot,

-vesistöjen kunnostus, kosteikot, soiden ennallistaminen, rantojenhoito ja -niitto,

-vieraslajitorjunta (kasvit ja pienpedot)

-asuin- ja ruokapaikkoja lajeille (linnunpöntöt, hyönteishotellit, siilinpesät, ym.)

-monimuotoinen piha (esim. kylätalolle)

-yhteisöpuutarhat/-kasvimaat ja hedelmätarhat

-yhteisruokailut

-aurinkokeräimet sekä muut pienet aurinkosovellukset

-energiakatselmukset ja kylätalon energiaremontit

-energiansäästökampanjat/haasteet

-monimuotoisuusmetsät, kotimaisten erikoispuiden istutus (esim. metsälehmus, tervaleppä)

-kimppakyytisovellukset

-polkupyörät ja potkukelkat -tuunaus ja huolto

-rikkimenneiden tavaroiden korjaus/tuunausverstaat

-jätekimpat

-pienpuusta rakentaminen; pistoaidat, katokset, ym.

-lahopuuaita

-ympäristötapahtumat

-tapahtumien "hiiliviisastaminen"

-yhteiskäyttötavarat (esim. lastipyörät) ja tavaralainaamot

-ympäristöperinteeseen liittyvät kurssit ja työpajat (askartelut luonnonmateriaaleista, pellava/kuituhamppu kasvatus ja käyttö, sähkötön säilöntä, pettu, kasvivärjäys, jne.)

-maakellarin teko ja huolto

-kylien yhteisöllinen ympäristötaide

Terveisin,

Reeta Rönkkö

Kyläkehittäjä

Maaseudun Sivistysliitto

+358 50 326 7889

reeta.ronkko@msl.fi

#ympäristö #maaseutu #maalaismaisema #ympäristönhoito #kylä #kylätoiminta



Luo kotisivut ilmaiseksi!