Sivakan vaaramaiseman muutos

SIVAKAN VAARAMAISEMA ON KATOAMASSA – 300 VUODEN PERINTÖ HUKKUU KUUSIKKOON

Sivakan kylä on elänyt vaaran rinteillä satoja vuosia. Se on kalevalainen maisema, jossa ihminen ja luonto ovat muovanneet toisiaan rinta rinnan. Nyt tämä vuosisatainen jatkumo on katkeamassa. Kun pellot, joita on raivattu ja viljelty 300 vuotta, metsitetään, ei kyse ole vain puiden kasvusta, vaan kulttuurihistoriallisesta ja ekologisesta tragediasta.

Kadotettu esi-isien työ

Kyläläiset katsovat nyt maisemaa, joka pimenee ja sulkeutuu. Siellä, missä ennen aukeni kaukonäkymiä yli vaarojen ja missä aurinko valaisi rinteet, seisoo nyt nuori, tiheä kuusikko. Vielä kymmenen vuotta sitten Häkkilän peltoaukea oli verrattavissa Rasimäen valtakunnallisesti arvokkaaseen maisemakylään. Nyt se on muuttumassa hämäräksi metsäksi.

Tämä kehitys koetaan kylällä loukkauksena esi-isien työtä kohtaan. Ne kivet, jotka on nostettu hartiavoimin pellon reunaan, ja ne sarkajaot, jotka kertovat elämästä ennen meitä, peittyvät istutusmetsän alle. Kun pelto metsitetään, pyyhitään samalla pois osa paikallista identiteettiä ja sukupolvien välistä kunnioitusta.

Luonnon monimuotoisuus kuolee varjoon

Metsittäminen esitetään usein ekotekona, mutta perinnemaiseman kohdalla se on päinvastoin. Pellot ja niiden pientareet ovat koti tuhansille lajeille – perhosille, kedon kukille ja linnuille – jotka eivät selviydy synkässä talousmetsässä. Kun avoin tila katoaa, katoaa myös luonnon monimuotoisuus.

Sivakan kaltaiset vaarakylät ovat ekologisia taskuja, joiden arvo on nimenomaan avoimuudessa. Kuusikko tukahduttaa valoa vaativat lajit ja muuttaa elinympäristön yksitoikkoiseksi puupelloksi.

Mitä on tehtävissä?

Kyläläisten hätä on aito, mutta tilanne vaatii järeitä toimia. Maanomistajat, jotka asuvat usein muualla, näkevät pellot kenties vain metsätalousmaana, mutta kylälle ne ovat elinehto.

Ratkaisun avaimet ja avustukset:

ELY-keskuksen perinnebiotooppien hoitotuki: Sivakka voisi hakea tukea perinnemaisemien kunnostukseen. Tämä vaatii usein, että alue on luokiteltu arvokkaaksi, mutta raivaustyöhön on mahdollista saada ympäristösopimuksia.

Maisemanhoitoalueen perustaminen: Jos kyläalue määriteltäisiin viralliseksi maisemanhoitoalueeksi, se avaisi ovia uusille rahoituskanaville.

Maan hankinta takaisin: Kyläyhdistys tai perustettava säätiö voisi pyrkiä ostamaan metsitetyt pellot takaisin. Tähän voisi etsiä rahoitusta esimerkiksi Leader-ryhmiltä tai yksityisiltä säätiöiltä (kuten Koneen Säätiö tai Suomen Kulttuurirahasto), jotka tukevat kulttuuriperinnön suojelua.

Luonnonperintösäätiö: Jos alueella on merkittävää luonnonarvoa, yhteistyö Luonnonperintösäätiön kanssa voisi olla mahdollista alueen pelastamiseksi.

Sivakka ei saa hämärtyä. Maiseman raivaaminen takaisin on teko, joka kunnioittaa menneisyyttä ja antaa tulevaisuudelle tilaa hengittää. On aika herättää keskustelu siitä, kuka omistaa maiseman – ja onko meillä varaa antaa vuosisatojen työn kasvaa umpeen? 

(tekstin laatimisessa on käytetty keinoälyä)